Read more about the article Tolkun ilmastopolitiikka
Ja on hyvä huomata, että esimerkiksi suomalainen maatalous on vastuullisuudessa paljon muita maita edellä. Itse toivoisin, että maatiloille annetaan työrauha ja aikaa sopeutua ja viedä muutokset läpi. Yritykset ml. maatilat kyllä vievät muutokset läpi, jotta ne pärjäävät kilpailussa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Tolkun ilmastopolitiikka

Päätösten tulisi perustua tutkittuun tietoon. Puhutaan myös tiedolla johtamisesta. Ideologialla johtaminen ei johda hyvään lopputulokseen.  Alan tutkijoiden keskuudessa ilmastonmuutos nähdään lähes yksimielisesti yhtenä suurimpana riskinä ihmiskunnan ja luonnon tulevaisuuden kannalta.…

Jatka lukemistaTolkun ilmastopolitiikka
Read more about the article Luonnonvara-alan vetovoimaisuudesta pidettävä huolta
Ponssen tytäryhtiö Epec esitteli viime kesänä Seinäjoella maailman ensimmäisen sähköisen metsätyökoneen.

Luonnonvara-alan vetovoimaisuudesta pidettävä huolta

Huoli ikäluokkien pienenemisestä on perusteltu. Syntyvyyden romahtamisen myötä ovat nuorten ikäluokat laskussa ja tämä on herättänyt kysymyksen siitä, että riittääkö meillä työntekijöitä jatkossa. Näin kevään yhteishaun kynnyksellä on syytä pohtia…

Jatka lukemistaLuonnonvara-alan vetovoimaisuudesta pidettävä huolta
Read more about the article Kotieläintiloilla tulossa yksi historian kovimmista talvista
Kotieläintiloilla on tulossa yksi historian kovimmista talvista.

Kotieläintiloilla tulossa yksi historian kovimmista talvista

Kotieläintiloille tarvitaan apua. Kaikki eivät selviä ensi syksyyn, vaikka haluaisivat jatkaa tilan pitoa. Sähkön ja energian korkeat hinnat yhdessä kohonneiden tuotantokustannusten kanssa ajavat tiloja akuuttiin kassakriisiin - edes pakollisia kuluja…

Jatka lukemistaKotieläintiloilla tulossa yksi historian kovimmista talvista
Read more about the article Kolme pientä porsasta ja Kiinan emakot
Puheenjohtajan palstalla (Seinäjokinen-lehti 24.11.2021) Piia Kattelus-Kilpeläinen ottaa kantaa taiteen nimissä harjoitettuun propagandaan.

Kolme pientä porsasta ja Kiinan emakot

Minä toivoisin, että nämä propagandaa harjoittavat agitaattorit olisivat enemmän huolissaan siitä, miten laillista elinkeinoa harjoittavat maatilojen miehet ja naiset, isät ja äidit, mummot ja paapat, saavat tukea työssä jaksamiseen. Tämä yhteiskunnassa käytävä keskustelu on kerrassaan syrjivää ja epäoikeudenmukaista. Mitä paremmin he jaksavat pyörittää raskaan maatilan arjen ja tuottaa ruuan suomalaisten pöytään, sitä enemmän on myös mahdollisuuksia miettiä tilan toiminnan kehittämistä.

Jatka lukemistaKolme pientä porsasta ja Kiinan emakot
Read more about the article Vihreät ajavat lihaa ja maitoa pois julkisista keittiöistä – huumeita vihreät haluavat lisää
Kirkon ei pidä antaa sellaista vaikutelmaa, että se syrjisi suomalaisia ruuantuottajia. Kirkon tulee kunnioittaa maito- ja lihatiloilla tehtävää työtä ja ihmisten laillista elinkeinoa. Liha- ja maitotuotteet ovat mitä parhainta ruumiin ravintoa.

Vihreät ajavat lihaa ja maitoa pois julkisista keittiöistä – huumeita vihreät haluavat lisää

Vihreiden puoluekokouksessa tehtiin aloite siitä, että julkisista ruokatar­joi­luista on tehtävä lähtökoh­tai­sesti vegaanisia eli kouluissa, päiväkodeissa ja palvelukodeissa tarjottavat ateriat eivät sisältäisi lihaa eivätkä maitoa. Vihreiden mielestä liha-ja maitotuotteet kuuluvat jatkossa…

Jatka lukemistaVihreät ajavat lihaa ja maitoa pois julkisista keittiöistä – huumeita vihreät haluavat lisää
Read more about the article Ohisalo ja liukumiinat
Sisäministerin tulisi ymmärtää, kuinka oleellinen osa huoltovarmuus on sisäisen turvallisuuden sektoria.

Ohisalo ja liukumiinat

Itse muistan hyvin lapsuudesta, kun paappani varoitteli meitä lapsia ”liukumiinoista”. Liukumiinalla sodan käynyt isoisäni tarkoitti lehmien lantaläjiä, joita mummolan laitumella oli. Me lapset kun siellä juoksimme leikkiessämme. Nimihän oli sangen…

Jatka lukemistaOhisalo ja liukumiinat