Piia Kattelus-Kilpeläinen - Sinun ehdokkaasi eduskuntavaaleissa 2027!

Olen Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutettu ja Seinäjoen kaupunginvaltuutettu. Kevään 2025 vaaleissa tulin valituksi toiselle kaudelle aluevaltuustoon ja neljännelle kaudelle kaupunginvaltuustoon.

Minulla on kokemusta sekä aluevaltuuston että kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan tehtävästä ja olen toiminut Seinäjoen Energian hallituksessa. 

Olen myös Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuutettu sekä koulutuskuntayhtymä Sedun valtuutettu ja yhtymähallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Kuulun Euroopan komission alaiseen EULC-verkostoon.

Koulutukseltani olen hallintotieteiden maisteri, MBA ja poliisi. Työskentelen viestintä – ja markkinointipäällikkönä yrityksessä, jonka asiakkaita ovat ruokaketjun toimijat. Toimin myös omistajayrittäjänä media-alan yrityksessä. Olen myös Seinäjoen seurakunnan kirkkovaltuutettu ja kolmatta kautta Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin edustajiston jäsenenä. Kuulun reserviläisiin ja olen sotilasarvoltani reservin kersantti.

Perheeseeni kuuluvat aviomies ja kolme lasta (s. 2007, 2010 ja 2015). Maaseutu, luonto ja kristilliset arvot ovat lähellä sydäntäni. Vapaa-ajallani liikun luonnossa monipuolisesti.

Teemani on lyhyesti ”Terve ja turvallinen Etelä-Pohjanmaa”. Seinäjoki on maakuntakeskus, jonka kestävä kasvu turvaa myös eteläpohjalaisten mahdollisuutta elää terveessä ja turvallisessa maakunnassa.

Yleisesti haluan puolustaa mielipiteen-, sanan- ja uskonnonvapautta. Suomalaisten on voitava jatkossakin ilmaista toisistaan poikkeavia mielipiteitä ilman pelkoa joutumisesta poliisikuulusteluun.

Pelko syyllistymisestä vihapuheeseen ei saa tukahduttaa avointa yhteiskunnallista keskustelua.

Sananvapauteen kuuluu oikeus ilmaista myös sellainen mielipide, joka ei miellytä kaikkia. Tämä ei ole solvaamista, halventamista tai loukkaamista. Jokaisella on myös vastuu sanomisistaan ja luotan suomalaisten kykyyn arvioida omaa kielenkäyttöään.

Raamattua on voitava tulevaisuudessakin siteerata ilman uhkaa rikostutkinnasta ja faktojen kertominen ei loukkaa kenenkään ihmisarvoa.

Piia sosiaalisessa mediassa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
Piia Kattelus-Kilpeläinen

Piia Kattelus-Kilpeläinen

2

Etelä-Pohjanmaan puolustaja Piian virallinen sivusto. Olen Kristillisdemokraatti, Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutettu, Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu. Perheenäiti, jolla on kutsumus toimia luottamustehtävissä 🙏🏻

Jännä peli oli ⚽️⚽️⚽️Voitto karkasi tänään viimeisellä hetkellä

Kevätkierros päättyi karvaalta maistuvaan tasapeliin ja yhteen pisteeseen, kun MuSa pääsi tasoittamaan ottelun yliajalla. Otteluraportti ja kommentit myöhemmin. Seuraavan kerran pisteistä pelataan vasta heinäkuun lopussa VPS:n vieraana lauantaina 25.7. klo 15.00. OmaSp Stadionille palataan elokuun ensimmäisenä lauantaina, kun PaRi saapuu vieraaksi 1.8. klo 17.00 alkavaan otteluun.
... Katso lisääKatso Vähemmän

Jännä peli oli ⚽

Bongasin suomalaisen huippujuoksija Riku Illukan Vaasan stadionilla. Juoksevat miesten viestissä ja tavoittelevat paikkaa EM-kisoissa 🙏🏻 ... Katso lisääKatso Vähemmän

Bongasin suomalaisen

Turkisten myynti tuo merkittävää vientituloa Suomelle ja on avain talouskasvuun sekä maaseutuelinkeinojen elinvoiman lisäämiseen 🦊Turkisten kesähuutokaupan välitysmyynti nousi 281 miljoonaan euroon

Kauden suurimmassa huutokaupassa myytiin 4,6 miljoonaa nahkaa, ja välitysmyynnin arvo kohosi 281 miljoonaan euroon.

Vantaalla järjestettyyn huutokauppaan osallistui noin 500 ostajaa, ja lähes kaikki tarjolla olleet minkin- ja ketunnahat myytiin.

Suurin osa ostoista suuntautui Kiinaan, mutta kysyntää oli myös Etelä-Koreasta, Turkista, Kreikasta sekä länsimaiselta muotialalta.

Koko tilikauden välitysmyynnin arvo on nyt yli 500 miljoonaa euroa, ja odotukset syyskuun huutokauppaa kohtaan ovat positiiviset.

Lue koko uutinen Seinäjokisen netistä👍

www.seinajokinen.fi/turkisten-kesahuutokaupan-valitysmyynti-nousi-281-miljoonaan-euroon/

#SagaFurs #huutokauppa #turkisala #vientikauppa #markkinat
... Katso lisääKatso Vähemmän

Turkisten myynti tuo

Joka päivä on liputuspäivä 🇫🇮 ... Katso lisääKatso Vähemmän

Joka päivä on lipu
Lataa lisää
Lataa lisää
.

Uusimmat kirjoitukset

Hyvä tulos ei riitä – Seinäjoen kasvu rakennetaan työllä ja elinvoimalla

Ja Suvivirsi soikoon

Esimerkillistä toimintaa

Turve hoitaa, lämmittää, kuivittaa ja kasvattaa