Viime aikojen uutiset kotimaisen ruoantuotannon uusista avauksista ovat olleet erityisen ilahduttavia. Ylistarolainen Heimolan tila avasi oman lihakaupan Seinäjoen keskustaan, ja niin ikään Ylistarossa toimiva Torkon tila laajensi tuotantoaan uuteen broilerihalliin sekä lämpökeskukseen.
Nämä investoinnit kertovat rohkeudesta, tulevaisuuden uskosta ja siitä, että suomalaiset ruoantuottajat haluavat kantaa vastuunsa kotimaisen ruoan turvaajina.
Maaseudun Tulevaisuuden mukaan kotieläintilojen taloustilanne on selvästi kohentunut: erityisesti nauta-, maito- ja sikatiloilla yhä useampi arvioi taloutensa hyväksi. Myös valtaosalla siipikarjatiloista menee hyvin tai erittäin hyvin. Viljatiloilla tilanne on sen sijaan heikentynyt tukkoisen markkinan vuoksi. Silti vuoden 2026 näkymät ovat kokonaisuutena paremmat kuin vuoden 2025.
Tämä on tervetullut suunnanmuutos, sillä maataloutta on vuosikymmeniä vaivannut krooninen kannattavuusongelma – viljelijätulo on usein ollut liian matala tai olematon.
Lopulta kyse on perustavanlaatuisesta asiasta: ruokaa tarvitaan joka päivä, oli maailmalla sitten sota, kriisi, eskalaatio tai jäätynyt tilanne.
Helmikuun Brysselin-matkalla budjettia valmisteleva puolalainen virkamies totesi, että ruoantuotannon rahoitusta on yhä vaikeampi puolustaa, kun puolustukseen kohdistuu kasvavia paineita. Kysymykseen ”miksi ruoka on tärkeämpää kuin puolustus?” vastasin hänelle, että sotilaatkin tarvitsevat ruokaa. Lisäksi maa, joka huolehtii omavaraisuudestaan ruoan ja energian osalta, on aina puolustamisen arvoinen.
***
Hallitus on julkaissut maaseutupoliittisen selonteon, jossa esitetään lähes 20 konkreettista keinoa maaseudun elinvoiman vahvistamiseksi. Selonteko kuvaa maaseudun nykytilaa ja esittää vision vuoteen 2040 saakka.
Väestön väheneminen haastaa maaseudun laaja-alaisuutta, mikä heijastuu muun muassa hyvinvointiin, huoltovarmuuteen ja puuntuotantoon. Keskeinen tavoite on maaseudun erityispiirteiden parempi huomioiminen kaikessa päätöksenteossa. Olisi tärkeää pohtia, miten tämä tavoite konkretisoituu myös Seinäjoen päätöksenteossa.
Toimenpide-ehdotuksiin kuuluvat muun muassa yksityisteiden kunnostaminen, laajakaistarakentamisen edistäminen ja maaseututiedon lisääminen. Yksityisteiden kunnossapito on kriittistä, sillä niiden varsilla ruoka tuotetaan.
Selonteossa tunnistetaan myös rahoituksen haasteet: maksaako valtio, kunta vai EU? Varmaa on se, että kustannuksia ei voida vierittää maaseudun asukkaiden kannettavaksi.
Toivoisin, että maaseutupoliittinen selonteko näkyy aidosti kaikkien ministeriöiden työssä – erityisesti valtiovarainministeriön.
