You are currently viewing Kolme neljästä Etelä-Pohjanmaalla asuvasta miehestä on ylipainoinen
Vain kolmannes 20-vuotta täyttäneistä eteläpohjalaisista saavuttaa terveysliikuntasuosituksen. Ylipainoisia Etelä-Pohjanmaalla on aikuisväestöstä eniten suhteutettuna koko väestöön. Lähde: Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikertomus 2021. https://www.hyvaep.fi/uploads/2022/12/ep-hyvinvointikertomus-ja-suunnitelma-2021-2025_final-002-verkkosivu.pdf

Kolme neljästä Etelä-Pohjanmaalla asuvasta miehestä on ylipainoinen

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikertomus on painavaa luettavaa. Jotain tarttis tehrä, sillä maakuntamme on kärkisijalla vähemmän terveyttä mairittelevassa kategoriassa eli ylipainoisten ja lihavien määrässä. Alueellamme ylipainoisten ja lihavien osuudet ovat maan korkeimpia ja kolme neljästä Etelä-Pohjanmaalla asuvasta miehestä on ylipainoinen. 

FinLapset 2019 tulosten mukaan Etelä-Pohjanmaalla 2-6-vuotiaiden ylipaino ja lihavuus oli mukana olleista maakunnista yleisintä. Pojista ylipainoisia tai lihavia on reilu neljännes (28,2 %, koko maa 23,8 %) tytöistä vajaa viidennes (17,2 %, koko maa 14,6 %). 

Kouluterveys-kyselyn mukaan alueellamme on maan eniten ylipainoisia lapsia ja nuoria. Pojilla ylipaino on tyttöjä yleisempää. Yläkoulun 8. ja 9. luokan oppilaista ja lukion 1. ja 2. luokan opiskelijoista reilu viidennes on ylipainoisia, ammattioppilaitoksen 1. ja 2. luokan opiskelijoista lähes joka kolmas.

Myös aikuisväestössä (20 vuotta täyttäneet) ylipainoisia on Etelä-Pohjanmaalla maan eniten eli 69,5 %. Kolme neljästä Etelä-Pohjanmaalla asuvasta miehestä on ylipainoinen. Lihavien osuus on maan kolmanneksi korkein ja lihavuuden yleisyys on kasvanut 2014 vuodesta lähtien.

Ylipaino on merkittävä terveysriski ja se näkyy myös tilastoissa. THL:n ikävakioitu sairastavuusindeksi on Etelä-Pohjanmaalla vertailumaakuntien (Kanta-Häme, Keski-Suomi, Pohjanmaa) korkein. Meillä on paljon dementiaa, tuki- ja liikuntaelinsairauksia ja  mielenterveysonegelmia. Mikä on ylipainon ja sairastavuuden syy-seuraus-suhde? Todennäköisesti merkittävä. Pienikin ylipaino kuormittaa niveliä ja tekee liikkumisesta vähemmän innostavaa.

Hyvinvoinnin kuitenkin ennakoidaan parantuvan Etelä-Pohjanmaalla. Toki se ei parane elleivät pohjalaiset itse ala vaatimaan itseltään jonkinlaista elämäntapamuutosta. Nyt kun vapusta ja vappumunkeista on selvitty, niin juhlitaan vielä äitä kermakakun kanssa tulevana sunnuntaina ja otetaan sitten terveellisempi arki haltuun: vähemmän sokeria, rasvaa ja istumista, enemmän liikuntaa ja kotimaisia porkkanoita, kurkkuja ja ruisleipää.