You are currently viewing Eteläpohjalaisten mielipide on tärkeä palveluverkkoa koskevissa päätöksissä
Ähtärissä on tyhjä kiinteistö ja nyt Alavudelle suunnitellaan uutta sotekeskusta.

Eteläpohjalaisten mielipide on tärkeä palveluverkkoa koskevissa päätöksissä

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue kysyi asukkailta mielipiteitä sote-asemien ja sote-toimipisteiden palveluverkkoon ja palvelutarjontaan suunnitelluista muutoksista verkkokyselyllä alkusyksystä 2024.

Kyselyyn houkuteltiin vastaamaan seuraavasti: Hyvinvointialueen asukas – tule kuulluksi. Asukkailla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen palveluiden suunnitteluun, kehittämiseen, toteutukseen ja arviointiin.

Lisäksi kerrottiin, että ”Kyselyn tulokset viedään palveluverkosta päättävän aluevaltuuston käsittelyyn syksyllä 2024.”

Aluehallituksessa on ollut syyskuussa pykälänä Kuulemisen yhteenveto, mutta asukkaiden mielipiteet ja ehdotukset jäivät aluehallituksen suljettuun kokoukseen, eikä niitä tuotu aluevaltuuston julkiseen kokoukseen keskusteluun.

Minun kantani on, että tämä kansalaisten kuulemisen yhteenveto olisi pitänyt tuoda pykälänä aluevaltuustoon ennen palveluverkkopäätöksiä, koska heidän mielipiteensä on arvokas ja heiltä saadulla mandaatilla me aluevaltuutetut päätöksiä teemme.

Asia jätettiin kuitenkin aluehallituksen suljettuun kokoukseen. Kerron tässä muutamia nostoja asukkaiden esille tuomista huomioista. Kyselyyn siis vastasi Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen väestöstä 1,3 prosenttia. Jos otetaan huomioon he, joita palveluverkkoon esitetyt heikennykset koskevat ensikädessä, oli vastausprosentti 3,2 prosenttia.

Eteläpohjalaisten mielestä lähipalveluina tulisi säilyä näytteenotto, hoitajan vastaanotto, diabeteshoitaja, hammaslääkäri, kotihoito ja lastenneuvola

Hyvinvointialue hyödynsi vastausten analysoinnissa myös tekoälyä.

Vastauksissa nostettiin esiin seuraavia asioita: Digitaaliset terveyspalvelut eivät ole sopivia ikääntyneille ja niiden saavutettavuus on kyseenalainen maahanmuuttajille. Lisäksi digipalveluiden osalta olisi pohdittava siirtymävaiheessa mahdollisuutta hoitaja-avusteiseen digipalveluiden käyttöön. 

Lisäksi oltiin huolissaan eriarvoistamisesta. Palveluverkkouudistus vaikuttaa eri ikäryhmiin eri tavoin ja tasavertaisuus ei toteudu. Uudistus syrjii erityisesti lapsiperheitä hammashoidon osalta ja heikentää erityisesti ikääntyneiden hyvinvointia ja vaikeuttaa lapsiperheiden arkea, jos lapsia joutuu kuljettamaan eri paikkakunnille. 

Asukkaiden mielestä palveluista tulisi säilyttää kotihoidon tiimit ja lääkäripalvelut ainakin pitkäaikaissairauksien kontrolleihin sekä neuvolapalvelut. Palveluita tulisi kehittää tarpeen mukaan esimerkiksi viemällä ammattilaiset alueelle, jotta asukkaiden ei tarvitse matkustaa kauas.

Asukkaat esittivät myös kiirevastaanottojen keskittämistä seuraavasti: Lapua pohjoinen, Seinäjoki keskinen ja Kurikka eteläinen. Lisäksi esitettiin luopumista 1+7 mallista ja siirtymistä 1+3 malliin ja lähiklinikoiden palvelusmallin uudelleen ajattelua.

Esitin kokouksessa, että Isojoella säilytetään hoitajavastaanotto kolmena päivänä viikossa. Esitystäni kannatti Sami Keskinen (kok) ja Esko Lehtimäki (kesk). Esitykseni voitti aluehallituksen esityksen äänin 28-28, koska puheenjohtaja Paula Risikon (kok) ääni ratkaisi tasatuloksen. Onnea Isojoki.

Lisäksi saimme mm. hammahoitajan palvelut säilymään Ylistarossa. Helena Tuuri-Tammela (kesk) teki esityksen ja minä kannatin häntä. Tuuri-Tammela esitys voitti aluehallituksen esityksen, jossa hammashoito olisi keskitetty Aallokkoon.

Äänestin myös sen puolesta, että Nurmon hammashoitola säilyy Nurmossa, ja tämä kanta voitti aluehallituksen Aallokkoon keskittävän esityksen.