Hyvinvointialueen tulee varmistaa asukkaille ja palvelun yhdenvertaiset palvelut ja turvata niiden saatavuus. Siinä samalla tulisi kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja sekä hillitä kustannusten kasvua. Hyvinvointialueiden rahoitus perustuu valtion rahoitukseen sekä maksu- ja myyntituloihin. Tällä hetkellä hyvinvointialueiden talousluvut ovat pahasti alijäämäisiä vuoden 2023 osalta.
Tämä tuo säästötoimia alueille.
Aluksi iso kuva ja reunaehdot, jotka tulevat lainsäädännöstä. Vuoden 2023 alussa kumottiin kaksi lakia, jotka ovat tähän asti toimineet kunnille takuuna siitä, että kunnassa on terveyskeskus. Sanna Marinin hallitus kumosi 1.1.2023 Kansanterveyslain ja Erikoissairaanhoitolain. Kansanterveyslaissa sanottiin, että kunnalla tulee olla terveyskeskus tai jos ei ole, pitää kuulua sellaiseen kuntayhtymään missä on terveyskeskus.
Erikoissairaanhoitolaki puolestaan velvoitti, että kunnan on huolehdittava siitä, että tämä kunnassa asuva saa tarpeellisen erikoissairaanhoidon terveydenhuoltolain mukaisesti. Nyt voimassa olevassa hyvinvointialuelaissa ei ole enää tällaista perälautaa.
Tämä on samaan aikaan uhka ja mahdollisuus. Uhka palveluverkon kannalta, mutta mahdollisuus uusien toimintatapojen kannalta. Erityisesti siirtymän alussa , jota nyt edelleen elämme, tarvitaan uudenlainen toimintamalli, joka huomio asiakkaan palvelun saatavuuden ja palvelutarpeen kannalta.
Tehtäväjakoon kunnan ja hyvinvointialueen välillä tulee kiinnittää huomioita ja pyrkiä yhdessä tekemiseen, koska kunnissa ja alueilla on yhteiset asukkaat, yhteinen tavoite eli hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, yhteinen toimintaympäristö ja yhteinen ”kukkaro” valtion rahoituksen suhteen.
Alueellinen yhdessä tekeminen ja uudet toimintamallit edellyttävät poikkihallinnollisuutta, ratkaisuhakuisuutta sekä verkostojen ja sidosryhmien hyödyntämistä. Näitä sidosryhmiä ovat esim. oppilaitokset, apteekit, yksityiset sote-palveluntuottajat ja Kela sote-palvelupisteet. Lisäksi kunnissa olevia tiloja tulisi hyödyntää jalkautuvien palveluiden tiloina.
Jalkautuviin palveluihin voidaan siirtyä hallitusti sitten kun digitaalinen sote- ja perhekeskus on käynnissä ja se pystyy vastaamaan alueen palvelutarpeeseen.
Tämä kehittäminen tarvitsee isot panostukset euroja ja henkilöstöä. Lisäksi toimintamallin pitää olla kunnossa etukenossa, jotta voidaan karsia kiinteistöjä eli vähentää toimipisteiden määrää ja karsia henkilöstöä. Kaikkeen digitalisaatio ei kuitenkaan sovi; nuoret kaipaavat aikuisen tukea kasvotusten kertoi minulle masentuneiden nuorten parissa työtä tekevä ammattilainen.
Hyvinvointialueen organisaation korkeutta ja leveyttä on syytä myös tarkastella eli järkevöittää johtamista, mutta siitä on kaiken säästöhuuman ja yt-menettelyn tuoksinnassa pidettävä huolta, että tekeviä käsiä asiakasrajapinnassa riittää ja että lähiesihenkilöitä on tarpeeksi, koska heidän roolinsa on merkittävä henkilöstön työhyvinvoinnin kannalta.
