Hiilineutraalisuus maksaa

Tänä vuonna Seinäjoen Energia maksoi 5 miljoonaa euroa päästöoikeuksista, kun summa vuonna 2017 oli miljoona. Neljä miljoonaa euroa on tullut lisää tuotantokustannuksia. Tämä johtuu päästöoikeuksien hinnan viisinkertaistumisesta. Samalla on turpeen verotusta kiristetty, viimeisen vuoden aikana yli 50 prosenttia.

Seinäjoella asukkaat maksavat vaatimuksen hiilineutraalisuudesta. Seinäjoen Energia Oy:n hallitus päätti asiakasmaksujen korotuksesta veden ja kaukolämmön osalta. Lisäksi tulevaisuudessa siintävät isot investoinnit, kuten turpeen käytön lopettamisen edellyttämät lämpövoimaloiden muutokset biomassalle ja puupelletille – miten paljon asiakkailta voidaan vielä periä?

*****

Valtioneuvoston periaatepäätös vuodelta 2013 edellyttää valtiolta ja kunnilta ympäristöystävällisyyttä kaikissa julkisissa hankinnoissa. Painopisteinä ovat jätehuolto, liikenneratkaisut, energiantuotanto sekä rakennusten energiatehokkuus. Seinäjoki ostaa pääosan käyttämästään energiasta Seinäjoen Energialta, joten yhtiön investoinnit hiilineutraalisuuteen hyödyttävät myös kaupunkia. Johtuen turpeen käytöstä, ovat Seinäjoen päästöt asukasta kohden 39 prosenttia suuremmat kuin saman kokoluokan kaupungissa keskimäärin.

Liikenteen osalta päästöt olivat vuonna 2017 noin 30 prosenttia pienemmät kuin verrokkikaupungeissa, joten kokonaisuudessaan päästöt ilman teollisuutta laskivat vuodesta 2016 vuoteen 2017. Tämä käy ilmi CO2-raportista.

***********

Seinäjoelle avattiin lokakuussa Gasum-kaasutankkausasema. Käyttöauton toimitusjohtaja Jyrki Viitala peräänkuulutti avajaistilaisuudessa kuluttajien ymmärrystä ja tietämystä kiertotaloudesta. Biokaasuauto on ympäristöyställinen vaihtoehto verrattuna sähköautoon, koska sähköautojen akut ovat ongelmajätettä – kuluttajan tulisi selvittää, että mistä se akku tulee ja minne se loppusijoitetaan.

Viitalan mukaan kaasuautoilla on kysyntää ja niitä on rekisteröity saman verran kuin ladattavia hybridejä. Sähköauto ei ole vaihtoehto raskaalle liikenteelle, toisin kuin biokaasu ja biodiesel, jotka käytetään myös joukkoliikenteessä.

Ympäristöystävällisten ajoneuvojen kysyntä tulee kasvamaan ja kuluttaja äänestää lompakollaan. Sähköauto kun on liian kallis useimmalle meistä.

Seinäjoen kaupunginhallituksessa olin mukana päättämässä, että kaupungin autojen hankinnassa pyritään ympäristöystävällisempiin sähkö-, kaasu- ja hybridiautoihin, kuitenkin siten, että vähintään neljännes hankittavista autoista on täyssähköautoja.

*********

Energia ja liikenne ovat avainasemassa hiilineutraalisuuden saavuttamisessa. Ratkaisijan rooliin voi nousta myös maatalous, koska se voi olla merkittävä biokaasun lähde tulevaisuudessa. Mutta näin joulun alla on syytä muistuttaa myös kuluttajaa vastuusta. Suosi aineettomia lahjoja materian sijaan. Anna aikaa ja elämyksiä. Jos koiraltasi puuttuu tonttulakki, jätä se mieluummin ostamatta.

Päätoimittaja

Piia Kattelus-Kilpeläinen