Read more about the article Maltillinen taantuma näköpiirissä
Ensi vuonna ruuan hinta voisi olla jopa laskusuunnassa, koska kaikkien maatalouden tuotantopanosten, kuten lannoitteiden, rehujen ja energian, hinnat ovat laskeneet. Tämän pitäisi helpottaa sekä viljelijän että koko ruokaketjun hintapaineita ja näkyä myös kuluttajan ruokalaskussa.

Maltillinen taantuma näköpiirissä

OP Ryhmän ekonomistit arvioivat Suomen talouden kasvavan tänä ja ensi vuonna hieman alkuvuoden ennustetta hitaammin, joka johtaa maltilliseen taantumaan. Bruttokansantuote supistuu tänä vuonna 0,8 prosenttia ja kasvaa vuonna 2024 0,3…

Jatka lukemistaMaltillinen taantuma näköpiirissä
Read more about the article Vihreä siirtymä muuttui sosiaalitueksi
Venäjä käyttää energiaa sodankäynnin välineenä. Suomessa sähköntuotannon omavaraisuus paranee TVO3:n käyttöönoton myötä. Turpeen rooli lämmöntuotannon raaka-aineena on kiistaton ja turpeen käyttö tulee mahdollistaa järkevän energiapolitiikan myötä.

Vihreä siirtymä muuttui sosiaalitueksi

Saksa on ajautumassa ennennäkemättömään energiakriisiin. Halvan venäläisen maakaasun avulla on pönkitetty Saksan talouskasvua ja talouden rattaita. Entinen liittokansleri Angela Merkel Itä-Saksan kasvattina kävi kiltisti Moskovassa allekirjoittamassa tarvittavat sopimukset ja näin…

Jatka lukemistaVihreä siirtymä muuttui sosiaalitueksi
Read more about the article Lainsäätäjä ei hahmota päätöstensä vaikutuksia
Puheenjohtajan palstalla Piia Kattelus-Kilpeläinen ottaa kantaa kotimaisen energiatuotannon puolesta.

Lainsäätäjä ei hahmota päätöstensä vaikutuksia

Suomi on valitettavan kiitettävästi tukenut itäistä naapuriaan Venäjää. Suomeen tuotiin vuonna 2019 energiaa Venäjältä 6,6 miljardin euron verran eli 63 prosenttia kaikesta tuontienergiasta. Tilanne ei ole paljon muuttunut vuodesta 2019…

Jatka lukemistaLainsäätäjä ei hahmota päätöstensä vaikutuksia