You are currently viewing Tanskan suosituin naispoliitikko joutui kiven sisään
Onhan kieltämättä ristiriitaista, että Tanskassa alaikäisten pakkoavioliittoja suojellaan ja samaan aikaan Suomessa hyvinvointialuevaalien alla puhutaan siitä, että alle 25-vuotiaille pitäisi yhteiskunnan tarjota maksuton ehkäisy. 12-13 vuotiaan voi siis saattaa raskaaksi kulttuuriin vedoten, mutta alle 25-vuotiaan täysi-ikäisen nuoren aikuisen ei olisi soveliasta tulla raskaaksi. Kaipaan kultaista keskitietä, lasten oikeuksien puolustamista ja yli 18-vuotiailta vastuun ottamista.

Tanskan suosituin naispoliitikko joutui kiven sisään

Joulukuussa lehdessä oli pieni uutinen otsikolla ”Tanskan ex-ministerille potkut parlamentista”. Tekstissä kerrottiin lyhyesti, kuinka maahanmuuttoministerinä toiminut nykyinen kansanedustaja Inger Stöjberg erotettiin parlamentista ja tuomittiin 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. 

Korkein oikeus katsoi Stöjbergin toimineen laittomasti, kun hän vuonna 2016 linjasi, että turvapaikkaa hakevien pariskuntien ei voida sallia majoittuvan yhdessä, jos toinen osapuoli on alaikäinen. Näitä pariskuntia oli reilut 20.

Itse olen seurannut Inger Stöjbergiä jo pidempään Facebookissa. Hän on Tanskan suosituin naispoliitikko, moninkertainen ministeri ja tanskalaisten arvojen tinkimätön puolustaja.

Omassa FB-päivityksessään vankeustuomion saatuaan Inger kertoo seuraavasti: 

”Tänään hävisivät Tanskan arvot! Meillä on nyt sellainen tilanne, että miehenä voi tulla lapsimorsiamen kanssa Tanskaan. Useat tytöt oli saatettu raskaaksi 12-13-vuotiaana. Ilmeisesti tuon voi tehdä rankaisematta. Mutta minua rangaistaan, kun yritin suojella tyttöjä. Tässä on oikeasti jotain täysin pielessä!

Mutta kunnioitan tuomiota ja otan rangaistukseni niskaani taivuttamatta. Elämäni jatkuu. Se on järkyttävä vastakohta niille tytöille, jotka ovat lapsimorsiamia ja naimisissa vanhempien miesten kanssa.”

Inger Stöjberg ei halua salata sitä, että hän yllättyi tuomiosta. 

”Mutta olen aina tiennyt, että tanskalaisten arvojen puolesta taisteleminen ei ole ilmaista. Ja että epäonnistumme vain jos lakkaamme taistelemasta sen puolesta mihin uskomme.”

Onhan kieltämättä ristiriitaista, että Tanskassa alaikäisten pakkoavioliittoja suojellaan ja samaan aikaan Suomessa hyvinvointialuevaalien alla puhutaan siitä, että alle 25-vuotiaille pitäisi yhteiskunnan tarjota maksuton ehkäisy. 12-13 vuotiaan voi siis saattaa raskaaksi kulttuuriin vedoten, mutta alle 25-vuotiaan täysi-ikäisen nuoren aikuisen ei olisi soveliasta tulla raskaaksi. Kaipaan kultaista keskitietä, lasten oikeuksien puolustamista ja yli 18-vuotiailta vastuun ottamista.

******

Suomalaisuuden Liiton hallituksen entisenä varapuheenjohtajana olen sitä mieltä, että veronmaksajien rahoilla ei Seinäjoella ole tarkoituksenmukaista eikä kohtuullista liputtaa homoseksuaalien kunniaksi Pride-lipulla. Meillä jokaisella on Suomessa oikeus liputtaa kansallislipulla aina, kun näemme liputuksen aiheelliseksi, niin ilossa kun surussa. Suomen lippu symbolisoi vapautta, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. 

Mitä tulee yhdenvertaisuuteen, siitä tässä Pride-liputuksessa ei ole kyse. Kyse on globaalista poliittisesta agendasta. Seinäjoen julkisorganisaationa tulee pidättäytyä poliittisesta propagandasta ja pitäytyä Suomen virallisissa liputuspäivissä. Näin kunnioitamme konkreettisesti kuntalaisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Yhdenvertaisuus kuuluu kaikille.