Olen saavuttanut tietyn rajapyykin. Näin oletan, koska Seija soitti minulle ja tarjosi Seiska-lehteä. Tätä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Jouduin kieltäytymään tällä kertaa, koska ei meinaa kerjetä lukemaan näitä nykyisiä tilattaviakaan sanomalehtiä ja juorut eivät minua kiinnosta.
Johtuiko yhteydenotto siitä, että olen tietyn ikäinen? Niin, minun lapsuudessani vielä mummolassa lypsettiin lehmiä käsin tai lypsykoneella. Lisäksi heinät seivästettiin käsipelillä, toki paalauskin oli jo käytössä. Se suorakaiteen muotojen palikka, ei niitä muovipäällysteisiä ”munia”. Syksyisin pääsi perunannostoon ja jouluksi teurastettiin sika. Hyötypuutarhasta sai retiiseistä lähtien vihreää pöytään.
Koulumaailmasta sen verran, että koulussa oli oma keittäjä, oma talonmies, oma siivoja, oma kirjasto, oma puutarha, harmoonilla soitetut aamuhartaudet sekä tietenkin ruokarukous. Lisäksi väitän, että meitä koululaisia vietiin ihan marjametsään asti puolukoita poimimaan. Maastojuoksukisatkin pidettiin siellä missä kuuluikin eli Untamalan perämetsillä – nykyään lapset viedään kiertämään urheilukentän lähipenkereitä.
Koulun keittäjä ei yleensä hymyillyt. Hän oli tiukka täti, mutta teki erittäin maistuvaa ruokaa, toki lihakastikkeen lihassa oli välillä niitä suutuntumalta kumisia jänteitä. Pinaattilättyjen kanssa tarjottiin itse tehtyä omena-mansikkahilloa. Jos et jaksanut syödä kaikkea, sinun tuli kipittää ruokalautasesi kanssa pohjakerroksen keittiöön ja tunnustaa keittäjälle: ”Anteeksi, en jaksanut syödä kaikkea”.
Otsikossa lukee paluu tulevaisuuteen. Voisivatko nämä minun muistelut koulumaailmasta olla myös tulevaisuutta? Vai onko niin, että laitostuminen, keskittäminen, kaupungistuminen ja maaseudusta eli ruuantuotannosta vieraantuminen on mennyt liian pitkälle?
Lasten luontosuhteesta ollaan kyllä huolissaan. Pitäisi kuulemma nukkua yö ulkona. Jokainen armeijan käynyt ja helmikuussa -25 asteessa viikon metsässä teltassa asunut (ei ollut untuvamakuupussia vaan sellainen ohut huopa) ei taatusti nuku punavuorelaisen ituhipin ehdotuksesta ihan muuten vaan ulkona.
Minä olen enemmän huolissani siitä, että jopa Seinäjoella ei enää ymmärretä sitä, että jonkun se ruoka pitää ensin tuottaa, jotta sen makkaran voi siellä luonnossa nuotiolla paistaa.
