You are currently viewing Bensan hintaa ei päätetä kunnissa tai hyvinvointialueilla
Jokohan eteläpohjalaiset ymmärtävät, että bensan hintaa ei päätetä kunnissa tai hyvinvointialueilla?

Bensan hintaa ei päätetä kunnissa tai hyvinvointialueilla

Kuntalehti teki tammikuun alussa ennusteen Ylen tilaaman eduskuntavaalien kannatusmittauksen perusteella, miltä kunta- ja aluevaalitulos näyttäisi sen valossa, jos vaalit olisi pidetty tammikuussa.

Ennusteessa merkillepantavaa oli persujen (- 520 valtuutettua) ja vihreiden (-110 valtuutettua) kannatuksen romahdus kuntavaaleissa.

Aluevaaleissa Perussuomalaiset jäisi kauas kärjen taakse noin 130 valtuutetulla ja olisi vain hieman suurempi hyvinvointialuepuolue kuin vasemmistoliitto, joka saisi noin 110 valtuutettua.

Mutta kuten aina, kansahan sen viime kädessä päättää.

Jokohan eteläpohjalaiset ymmärtävät, että bensan hintaa ei päätetä kunnissa tai hyvinvointialueilla?

Ja mitä tulee hyvinvointialueen rahoitukseen ja palveluiden järjestämiseen, ovat ratkaisun avaimet persuministeri Riikka Purran ja Kaisa Juuson käsissä. Suomen perustuslain mukaan ”jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin”. Tällä hetkellä ministereiden vastuualueeseen kuuluvat hyvinvointialueet eivät saa riittävästi rahoitusta perustuslaillisten tehtävien järjestämiseen.

Uutisointia seuraavana ihmettelenkin sitä, että eikö ennaltaehkäisevien palvelujen, kuten päihdepalveluiden, kuntoonsaattaminen olisi persuministereille tärkeää, koska alkoholiongelmaisia ainakin median uutisoinnin perusteella tuntuu löytyvän omastakin eduskuntaryhmästä. Puhumattakaan siitä, että huumeita käytetään eduskunnassa. Helsingin Sanomien mukaan persujen entinen puoluejohtaja Jussi Halla-Aho on avoimesti kertonut omista kannabiskokeiluistaan.

***

Ikäihmisten ateriapalvelu tarjoaa kotiin tuotavia itse lämmitettäviä aterioita. Minuun otti yhteyttä lukija, joka ihmetteli sitä, että jos ateria on luvattu toimittaa klo 10-14 välisenä aikana, niin miten se tuodaan yli 90-vuotiaalle diabeetikolle vasta lähempänä klo 17. Onhan tämä kohtuutonta ikäihmisten kannalta, jos ateria ei tule silloin, kun se on sovittu.