You are currently viewing Seinäjokinen-lehdelle uudet omistajat
Valtion nopea velkaantuminen huolettaa erityisesti siksi, että valtiovelan hoitokustannukset nousevat, koska lainan korot nousevat. Vaikka valtio ei velkaansa maksaisi koskaan takaisin, korkomenot on kuitenkin hoidettava.

Seinäjokinen-lehdelle uudet omistajat

Seinäjoen ja ympäröivän lähialueen ensimmäinen ja perinteisin ilmaisjakelulehti Seinäjokinen-lehti on saanut uudet omistajat. Seinäjoki-lehti Oy:n toimitusjohtajana ja operatiivisena päätoimittajana toimii Sami Kilpeläinen. Lehden linjasta ja julkaisujen sisällöstä vastaa myös Seinäjoki-lehti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Piia Kattelus-Kilpeläinen. 

Lehden uudet omistajat kertovat Seinäjokinen-lehden olevan perinteisiä pohjalaisia arvoja kunnioittava lehti, joka on täysin itsenäinen ja riippumaton toimija. Paikallisuuden lisäksi lehden valtteja tulevat olemaan ajankohtaiset ja kansallisesti puhuttavat asiat, koska maatalousalueen keskuskaupunkina Seinäjoki ei ole immuuni kansallisen eikä EU-tason päätöksille.

-Seinäjokinen-lehti tulee edustamaan tasapuolisesti sekä kanta-Seinäjoen, liitoskuntien että ympäröivän maakunnan asukkaiden kantoja ja mielipiteitä. Seinäjoki on maaseutukaupunki ja Etelä-Pohjanmaa Suomen ruoka-aitta, joten lehdessä tullaan julkaisemaan myös maatalousaiheisia juttuja. Ennenkaikkea haluamme tarjota asukkaille suoran vaikutuskanavan ilman sordiinoa. Lisäksi paikallisilla yrityksillä tulee olla mahdollisuus mainostaa edullisesti, linjaa päätoimittaja Sami Kilpeläinen.

Suomessa median omistus on valitettavan keskittynyttä ja tiedotusvälineitä on kritisoitu yksiäänisyyden vuoksi. 

-Isännille ja emännille tullaan tarjoamaan mielenkiintoisia juttuja luettavaksi unohtamatta sitä, että myös oman äänen saa tarvittaessa kuuluviin. Seinäjokinen-lehti ei tule harjoittamaan aivopesua vaan luotamme pohjalaisten kykyyn muodostaa omat mielipiteensä ja kantansa faktojen pohjalta. Arvostamme pohjalaista juurevuutta ja yhteisöllisyyttä ja se tulee näkymään lehden linjassa, kertoo hallituksen puheenjohtaja Piia Kattelus-Kilpeläinen.

Tänä vuonna lehti tulee ilmestymään seuraavan kerran syyskuussa ja marraskuussa. Joulukuun numero on harkinnassa. Vuonna 2019 lehteä on tarkoitus painaa 10-12 numeroa. Seinäjokinen-lehti on luettavissa myös netissä sekä Facebookissa, minne uutisia ja juttuja julkaistaan viikottain.