You are currently viewing Seinäjoella on valtavan hyvä peruskoulu
Sain kunnian olla seuraamassa koulupäivän kulkua Nurmon lukiossa. Meillä Seinäjoella on valtavan ammattitaitoinen henkilökunta kouluissa ja he tekevät opetustyötä suurella sydämellä.

Seinäjoella on valtavan hyvä peruskoulu

Seinäjoki on koko olemassaolonsa aikana kasvanut. Välillä kasvu oli jopa 1,5 prosenttia vuodessa, nyttemmin kasvu on hiipunut noin 0,5 prosenttiin, mutta plussalla ollaan joka tapauksessa.

Kun aloitin valtuustourani vuoden 2013 alussa, jaksoivat kaupungin virkamiehet vielä puhua ”kasvun kehästä”, joka säteilee myös liitoskuntiin eli sinne niin kutsuttuun periferiaan. Liitoskunnan valtuutettuna kuuntelin näitä puheita epäuskoisena. Miten sitä kasvua kantakaupungin ulkopuolelle saadaan, jos ja kun palvelut karkaavat kauemmas? Silloin puhutti lääkäripalvelut, jotka lakkautettiin Ylistarosta, Nurmosta ja Peräseinäjoelta.

Kasvun kehä lienee käsitteenä haudattu sinne, missä ovat ne kaikki muutkin elinvoimaiseen maaseutuun liityvät juhlapuheet – tai sitten olen lahjakkaasti välttynyt sen kuulemiselta. Faktahan on, että ei Seinäjoen kasvu ole juurikaan vanhan Seinäjoen kuntarajojen ulkopuolelle säteillyt. Kokenut ylistarolainen valtuutettu puhuikin usein Munakan sillasta rajana sille, mihin asti kaupungin isien kiinnostus riittää.

Kaavoituksella ohjataan kasvua ja kehitystä. Kyllä kaupunki ja me valtuutetut olemme ainakin yrittäneet. Tontteja on kaavoitettu myös sivummalle, mm. Kouran kylään. Siellä on 25 tonttia odottamassa kuokan maahan laittoa. Sen suhteen kylän kasvun edellytyksistä on huolehdittu. Itse pidän puutteena sitä, että nyt tapetilla olevaan Kouran kouluun ei ole turvallista kevyen liikenteen väylää, eli siinä ei kaupunki ole valvonut kuntalaisten etua valtion suuntaan. Ainahan sellainen kyläkoulu vetoaa, minne on lapsilla mahdollisuus itse kulkea turvallisesti kevyen liikenteen väylää pitkin.

Lähdin mukaan politiikkaan kyläkouluja puolustamaan. Olen taistelut hävinnyt mitä tulee Isokylän, Kitinojan ja Kihniänkylän kouluihin. Valtuutetuista enemmistö halusi koulut lakkauttaa. Kouran koulun kohdalla tullee käymään samoin. Kouran koulun vanhemmat tarvitsevat ihmeen, koska kaupungin tahtotila välittyy aika selvästi ja kyläkoulu halutaan uhrata nimellisten säästöjen nimissä. Koulu sai jatkoaikaa valtuustolta ja nyt kyläläisten tulee osoittaa, että lapsiluku kasvaa kylällä.

Se, mikä kaupungin tulisi ymmärtää ja mistä olen huolissani, on lisääntyvä vastakkainasettelu maaseudun ja kaupungin välillä. Tämä suorastaan huokui Kouran koululla pidetyssä tilaisuudessa. Ainahan pitäisi pyrkiä löytämään kompromissi. Jos kaupunki Kouran koulun haluaa säilyttää, löydetään ratkaisu vaikka valmistavan opetuksen tai pienryhmätoiminnan kautta.

Lopuksi haluan painottaa, että meillä Seinäjoella on valtavan hyvä peruskoulu ja päivähoito. Henkilökunta on todella ammattitaitoista, osaavaa ja sitoutunutta niin pienissä kuin isommissakin yksiköissä. Äitinä haluan kiittää Seinäjoen kaupunkia siitä, että lapseni saavat käydä koulua juuri täällä ja erityiskiitos opettajille.