Read more about the article Tolkun ilmastopolitiikka
Ja on hyvä huomata, että esimerkiksi suomalainen maatalous on vastuullisuudessa paljon muita maita edellä. Itse toivoisin, että maatiloille annetaan työrauha ja aikaa sopeutua ja viedä muutokset läpi. Yritykset ml. maatilat kyllä vievät muutokset läpi, jotta ne pärjäävät kilpailussa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Tolkun ilmastopolitiikka

Päätösten tulisi perustua tutkittuun tietoon. Puhutaan myös tiedolla johtamisesta. Ideologialla johtaminen ei johda hyvään lopputulokseen.  Alan tutkijoiden keskuudessa ilmastonmuutos nähdään lähes yksimielisesti yhtenä suurimpana riskinä ihmiskunnan ja luonnon tulevaisuuden kannalta.…

Jatka lukemistaTolkun ilmastopolitiikka
Read more about the article <strong>Miksi se joka tekee eniten saa vähiten?</strong>
Maatalous ja kotimainen ruoantuotanto ovat elintärkeä osa maamme huoltovarmuutta. Viime talvi osoitti omavaraisuuden merkityksen niin ruuantuotannon kuin energiankin osalta. Kotimainen ruoantuotanto on osa puolustuskykyämme ja se mittaa kriisinkestävyyttämme.

Miksi se joka tekee eniten saa vähiten?

Me kaikki olemme kuulleet seitsemästä yltäkylläisyyden vuodesta, joita symboloi seitsemän kaunista lehmää ja seitsemän kaunista tähkää.  Sekä seitsemästä nälkävuodesta, joita kuvataan seitsemällä laihalla ja rumalla lehmällä sekä seitsemällä tyhjällä ja…

Jatka lukemistaMiksi se joka tekee eniten saa vähiten?
Read more about the article Luonnonvara-alan vetovoimaisuudesta pidettävä huolta
Ponssen tytäryhtiö Epec esitteli viime kesänä Seinäjoella maailman ensimmäisen sähköisen metsätyökoneen.

Luonnonvara-alan vetovoimaisuudesta pidettävä huolta

Huoli ikäluokkien pienenemisestä on perusteltu. Syntyvyyden romahtamisen myötä ovat nuorten ikäluokat laskussa ja tämä on herättänyt kysymyksen siitä, että riittääkö meillä työntekijöitä jatkossa. Näin kevään yhteishaun kynnyksellä on syytä pohtia…

Jatka lukemistaLuonnonvara-alan vetovoimaisuudesta pidettävä huolta
Read more about the article Ruuan hinnan läpinäkyvyys osa vastuullisuutta
Piia Kattelus-Kilpeläinen ottaa kantaa ruoka-ketjun vastuullisuuteen hinnanmuodostuksen läpinäkyvyyden kautta.

Ruuan hinnan läpinäkyvyys osa vastuullisuutta

Vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat nyky-yhteiskunnassa ehdottomia edellytyksiä kestävälle ruuantuotannolle. Suomessa ruuantuotannon vastuullisuutta on totuttu tarkastelemaan seitsemän eri ulottuvuuden kautta: Ympäristö, tuoteturvallisuus, ravitsemus, työhyvinvointi, eläinten hyvinvointi, paikallisuus ja paikallinen hyvinvointi…

Jatka lukemistaRuuan hinnan läpinäkyvyys osa vastuullisuutta
Read more about the article Vastuullisuus ja jäljitettävyys ruokaketjun valtteja
Ruuan alkuperä on tärkeä tieto. Jos jokin asia on muutettu tai väärennetty, herää helposti kysymys, onko tuote edes elintarvikkeeksi kelpaava tai kuluttajalle jopa vaarallinen.

Vastuullisuus ja jäljitettävyys ruokaketjun valtteja

Kuluttajat ovat aikaisempaa kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnista. Elintarviketuotannossa on entistä tärkeämpää huolehtia koko ruokaketjun jäljitettävyydestä, läpinäkyvyydestä ja aitoudesta. Meillä on oikeus kysyä ja tietää, mistä ruoka oikein tulee, miten vastuullisesti se…

Jatka lukemistaVastuullisuus ja jäljitettävyys ruokaketjun valtteja