Read more about the article Älä hauku viljelijää ruoka suussa
Sanonta ”Älä hauku viljelijää ruoka suussa” tulisi palauttaa jokapäiväiseen käyttöömme. Me tarvitsemme kotimaista, lähellä tuotettua ruokaa.

Älä hauku viljelijää ruoka suussa

Etelä-Pohjanmaan on ruokamaakunta. Me ruokimme suuren osan suomalaisista. Ruuantuotanto työllistää ja tuo veroeuroja yksityistalouksiin, yrityksiin ja kuntiin. Jokainen meistä syö joka päivä, joten päivittäinen leipämme on elinehto. Siitä huolimatta tuntuu,…

Jatka lukemistaÄlä hauku viljelijää ruoka suussa
Read more about the article Tolkun ilmastopolitiikka
Ja on hyvä huomata, että esimerkiksi suomalainen maatalous on vastuullisuudessa paljon muita maita edellä. Itse toivoisin, että maatiloille annetaan työrauha ja aikaa sopeutua ja viedä muutokset läpi. Yritykset ml. maatilat kyllä vievät muutokset läpi, jotta ne pärjäävät kilpailussa ja kansainvälisillä markkinoilla.

Tolkun ilmastopolitiikka

Päätösten tulisi perustua tutkittuun tietoon. Puhutaan myös tiedolla johtamisesta. Ideologialla johtaminen ei johda hyvään lopputulokseen.  Alan tutkijoiden keskuudessa ilmastonmuutos nähdään lähes yksimielisesti yhtenä suurimpana riskinä ihmiskunnan ja luonnon tulevaisuuden kannalta.…

Jatka lukemistaTolkun ilmastopolitiikka
Read more about the article <strong>Miksi se joka tekee eniten saa vähiten?</strong>
Maatalous ja kotimainen ruoantuotanto ovat elintärkeä osa maamme huoltovarmuutta. Viime talvi osoitti omavaraisuuden merkityksen niin ruuantuotannon kuin energiankin osalta. Kotimainen ruoantuotanto on osa puolustuskykyämme ja se mittaa kriisinkestävyyttämme.

Miksi se joka tekee eniten saa vähiten?

Me kaikki olemme kuulleet seitsemästä yltäkylläisyyden vuodesta, joita symboloi seitsemän kaunista lehmää ja seitsemän kaunista tähkää.  Sekä seitsemästä nälkävuodesta, joita kuvataan seitsemällä laihalla ja rumalla lehmällä sekä seitsemällä tyhjällä ja…

Jatka lukemistaMiksi se joka tekee eniten saa vähiten?
Read more about the article Koti, uskonto ja isänmaa 
Väistämättä tulee mieleen, että liitoskuntien asiat eivät ole yhtä tärkeitä ja yhtä hohdokkaita. Ja annoin palautteen myös kaupungille ”Alueita on kohdeltava tasa-arvoisesti”. 

Koti, uskonto ja isänmaa 

Kodin ja omien juurien arvostaminen on perusta terveelle itseluottamukselle ja se kantaa läpi elämän. Koti antaa myös identiteetin ja liittää meidät osaksi tiettyä heimoa. Juuriaan ei pidä hävetä. Pohjalaisuutta ei pidä hävetä.

Jatka lukemistaKoti, uskonto ja isänmaa 
Read more about the article Turpeelle strateginen status
Tulevana syksynäkin moni lapsi aloittaa uudessa koulussa paikkakunnalle muuton vuoksi. Seinäjoella varmaankin suhteessa vielä useampi, koska väkilukumme kasvu perustuu sekä luontaiseen kasvuun syntyvyyden enemmyyden kautta, mutta myös muuttovoittoon. Toisin kuin usein luullaan, Seinäjoelle muutetaan valtaosin oman maakunnan ulkopuolelta eli noin 60 prosenttia kaupunkimme muuttovoitosta on peräisin muista maakunnista.

Turpeelle strateginen status

Täällä pohjolassa olemme saaneet nauttia pakkassäästä jo viime marraskuusta lähtien. Parhaimmillaan elohopea on tippunut Etelä-Pohjanmaallakin lähelle miinus kolmeakymmentä. Kylmällä kelillä lämpö ja lämmöntuotto nousevat arvoon arvaamattomaan. Maaseudun Tulevaisuudessa turveyrittäjät kertoivat,…

Jatka lukemistaTurpeelle strateginen status