Etusivu
Piia Kattelus-Kilpeläinen
Haluan puolustaa mielipiteen-, sanan- ja uskonnonvapautta. Suomalaisten on voitava jatkossakin ilmaista toisistaan poikkeavia mielipiteitä ilman pelkoa joutumisesta poliisikuulusteluun.
Pelko syyllistymisestä vihapuheeseen ei saa tukahduttaa avointa yhteiskunnallista keskustelua.
Sananvapauteen kuuluu oikeus ilmaista myös sellainen mielipide, joka ei miellytä kaikkia. Tämä ei ole solvaamista, halventamista tai loukkaamista. Jokaisella on myös vastuu sanomisistaan ja luotan suomalaisten kykyyn arvioida omaa kielenkäyttöään.
Raamattua on voitava tulevaisuudessakin siteerata ilman uhkaa rikostutkinnasta ja faktojen kertominen ei loukkaa kenenkään ihmisarvoa.

Piia sosiaalisessa mediassa
Tule tapaamaan Tampereelle @KDpuolue #tärkeimmistätinkimättä #järjenääni
”Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme murtuukin, niin sisäinen ihmisemme uudistuu päivä päivältä.”
2. Kor. 4:16
”Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahalta.”
2. Tess. 3:3
”Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti.”
1. Joh. 5:14
Piia Kattelus-Kilpeläinen
Piian virallinen sivusto. Olen Kristillisdemokraatti, Etelä-Pohjanmaan aluevaltuutettu, Seinäjoen kaupunginvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu. Perheenäiti, jolla on kutsumus toimia luottamustehtävissä myös jatkossa, mikäli kannatusta löytyy🙏🏻
Ministeri Sari Essayah'n kanssa telttatapahtumassa keskustelemassa ajankohtaisista maakunnan asioista.
#sariessayah #kd #kristillisdemokraatit #seinäjoki #eteläpohjanmaa ... Katso lisääKatso Vähemmän
Ministeri Sari Essayah ehti käydä meidän tapahtumassa tapaamassa ihmisiä. Makkara maistui ja juttua piisasi - tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. ... Katso lisääKatso Vähemmän
❗️Kuntalaiskysely Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen asukkaille ❗️
Sinulla kuntalaisena on nyt mahdollisuus ottaa kantaa uudistus, tuottavuus ja vaikuttavuus eli säästöohjelma UTV2 sisältämiin toimenpiteisiin.
❗️Tämä on virkamiesten tekemä, teidän valitsemanne päättäjät eivät ole tähän päässeet ottamaan kantaa, siksi mielipiteesi on todella tärkeä ❗️
Verkkokysely on avoinna 14.2.-28.2.2025.
Vastaa kyselyyn tästä:
link.webropolsurveys.com/Participation/Public/f7743121-9c41-466a-b3a2-34b936a320e8?displayId=Fin3... ... Katso lisääKatso Vähemmän
”Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikolle voimaa.”
Jes. 40:29 ... Katso lisääKatso Vähemmän