Politiikassa pätee sääntö, jonka mukaan jos et näy, et ole olemassa. Taattu keino saada näkyvyyttä on haukkua toisia. Tämä koskee erityisesti puolueiden puheenjohtajia. Puolueet ja niiden johtajat yrittävät vahvistaa omaa ryhmäidentiteettiään haukkumalla muita puolueita. Haukkumalla toista molemmat saavat näkyvyyttä. Sitä, miten tämä edistää suomalaisten etua, jää tosin epäselväksi.
2000-luvun alussa ongelmana oli, että Suomessa puolueiden välillä ei ollut riittäviä eroja, väitetään tuoreessa tietokirjassa “Vastakkainasettelujen aika”, joka käsittelee poliittista polarisaatiota maassamme. Pitääkö meidän olla huolissaan poliittisesta polarisaatiosta? Etenkin perussuomalaiset ja muut puolueet ovat tietokirjan mukaan etääntyneet toisistaan, mutta polarisaatio ei ole kuitenkaan Suomessa niin voimakasta, kuin valtamedian perusteella voisi kuvitella.
Miksi politiikassa muiden haukkuminen sitten kannattaa? Eikö arkijärjellä ajateltuna maltillisempi argumentaatio toimisi paremmin? No ei kuulemma toimi enää, koska politiikka on muuttunut nopeatempoisemmaksi. Kun poliittisia pisteitä pitää kerätä nopeasti, toisten syyttäminen on nopeampi keino kuin ongelmien analyyttinen pohtiminen. Kun joku politrukki heittää täkyn, kaikkien politrukkien pitää reagoida siihen välittömästi. Puolueiden johtajilla on tutkitusti merkittävä vaikutus siihen, miten oman puolueen kannattajat suhtautuvat muihin puolueisiin.
Lisäksi algoritmit rakastavat vastakkainasettelua. Sosiaalinen media on tehnyt läpimurron politiikan viestinnän välineenä 2010-luvulla. Algoritmit suosivat viestejä, jotka perustuvat ääripäille ja vastakkainasettelulle. Sosiaalinen media on mahdollistanut aivan uudenlaisen puhetavan poliittisista vastustajista.
Politiikkaan on tullut uusia teemoja, jotka aiheuttavat polarisaatiota ja jakavat ihmisiä voimakkaasti. Tässä ajassa suomalaisia jakavia poliittisia kysymyksiä ovat tietokirjan mukaan ennen kaikkea suhde monikulttuurisuuteen, maahanmuuttoon, ilmastonmuutokseen ja seksuaalivähemmistöjen asemaan. Ilmeisesti ei ole tarpeeksi ”mediaseksikästä” puhua eläkeuudistuksesta, työllisyydestä, verotuksesta tai hallinnon uudistamisesta.
Suomalaisia jakaviin teemoihin sekoittuu herkästi vahvoja eettisiä näkemyksiä, ja niistä on sen vuoksi vaikea tehdä kompromisseja. Ne myös johtavat helposti tilanteeseen, jossa eri mieltä olevat henkilöt näyttäytyvät “pahoina” ja suvaitsemattomina.
Mikä mielenkiintoista, väitetään kirjassa, että identiteetteihin liittyvät kysymykset olisivat ohittaneet ihmisten huolen omasta toimeentulostaan – onko Maslow:in tarvehierarkia kirjoitettu uudestaan? Voihan olla, että tänä sosiaalisen median aikakautena, hakevat ihmiset varmuutta olemisen tapoihin ja identiteetteihin liittyviin kysymyksiin ennemmin kuin omaan toimeentuloon. Vai onko syynä vieraantuminen kristillisistä arvoista, jossa lähtökohtana on, että kelpaamme tällaisenaan. Ihmiset kuitenkin pohjimmiltaan kaipaavat tunnustusta ja muiden arvostusta.
Länsimaisissa yhteiskunnissa koettu nopea arvojen ja asenteiden muutos on synnyttänyt osassa ihmisistä tunteen, ettei heillä enää ole yhtä paljon arvoa kuin aikaisemmin eikä heitä kunnioiteta kuten ennen. Tämä johtaa kulttuurisotiin tietokirjan mukaan. Ehkä poliittisten puolueiden johtajien tulisi toistensa haukkumisen sijaan puhua kansalle ja kertoa, että kelpaat sellaisena kuin synnyit ja olet tärkeä.
